Olen taas.

Ruotsi oli juuri se seikkailu, mitä kaipasinkin elämääni, kokemuksena tieni aukaisija, sisäisesti ja fyysisesti. Opin, koin ja näin paljon, tärkeimpänä itseni. Se, mitä olen ja miksi olen, on ollut edessäni koko ajan, en vain ole ollut valmiina halukas sitä näkemään. Minuus vie polulle, josta olen unelmoinut. Olen taas.

Jos antaisin hänen koskea itseäni, säikähtäisin, vaikka olen ymmärtänyt ihon kauneuden. Mennyt on edessäni, runoina se piirtyy ruotsalaiseen luonnoskirjaani, enkä enää pelkää. Kaapintakamöröt ovat tulleet tovereiksi, paitsi öisin ne usein villiintyvät ja pitävät kamalaa meteliä ja haluavat tanssia kuuta kanssani. Minä haluaisin vain uinua. Enkä aina osaa. Ja ne puhuvat, menneistä ja kellastuneista tarinoivat, ja minä pidän siitä. Ei ole hävettäviä, nolostumia tai torjuntoja, olen myöntänyt kaikkeuden itselleni jo niin monta kertaa, että siitä on tullut kunnioitettava tapa. Muutokset ovat pysäyttäneet ja pysähtyneisyydestä on muodostunut nautinto - tämä hetki on se kaunein, vaikka juuri nyt nenäni onkin tukossa, palelee ja kurkkuun koskee. Ehkä tämä olisi hyvä tilaisuus katkaista savukkeet ja antaa muutoksen taas viedä.

Unelmoin kauniista naisesta, naisen vartalosta ja samalla antaudun miehisyydelle. Seksuaalisuus ei ole yksiselitteinen, emmekä me ole kristillisen vanhoillisuuden lapsia, vaan elämän, maailman ja kokemuksen. Rakkaus on rajatonta. Enkä minä ole valmis luopumaan kokemuksien maailmasta, en suinkaan, varsinkaan nyt, kun olen nähnyt, mitä kaikkea sillä onkaan tarjota. Elämä on rajatonta. Me itse vain valitettavan usein asetamme itsemme korkuisia aitoja sieluumme, emmekä osaa niitä klaustrofobian tullessa kaataa. Viva! Ei viimeistä päivää, mutta juuri niin, kuin itse tahdomme!

En tiedä yhäkään, että onko kukaan eksynyt lukemaan näitä tekstejä. Silti tähän purkamiseen taas palautuneena koen, että tämän peitenimen kautta läpikäyty avautuminen on tärkeää. En tiedä kenelle, minulle, sinulle vai vielä tuntemattomien syiden vuoksi. Aina ei tarvitse tietää. Riittää, että on tunne.