Olen ollut niin hemmetin vasynyt. Viimeisen kuukauden. Maailma on niin paljon, tahdon silta niin paljon, valilla unohtaen kysya, mita se tahtoo minulta. Jokaisena auringonnousuna en jaksa antaa. Pohjattomasta pussista kuuluu koiperhosten siivenviuhunta. Olen vasynyt olemaan vasynyt. Jokin kuluttaa energiaani, aivan kuin minussa olisi toinen ihminen, sellainen paha sisarpuoli, joka vampyyrin tavoin ruokkii itseaan silla, mika on minun ainoani, henkeni.

Jalkani ovat kulkeneet yli, ali ja kohti neljaa maata. Nautin, kun saan lahtea ajattelematta palaamista. Teiden, puiden ja talojen vilistessa silmakulmissa mina tunnen olevani enemman elossa kuin koskaan kylmassa Pohjolassa. Saannottomyyden tienviittoja noudattaen kuljen, enka tahtoisi pysahtya. En, vaikka sydameni nurkkaan onkin asettunut vieras. Se rakentaa hyllyja tavaroilleen, miettii paikkaa levysoittimille ja kaannyttaa kaikki kilpailijat pois jo ovella. Suututtaa! Miksi se rakkaus tulee, kun sita ei pyyda? Miksi se tulee sellaisena, joka ei kay jarkeen, joka ottaa ja omistaa ja tekee minusta pienen ja heikon, minusta, vahvasta, aina parjaavasta naisesta?
Mina tiedan. Pitaisi oppia olemaan pieni ja heikko, senkin edessa, joka shakkilaudan toisella puolella miettii seuraavaa siirtoaan. Ole sina kuningas ja pida kiinni valtikastasi, mina olen se kuningatar, enka luovu tiarastani, vaikka sina polvillasi kerjaat ja kurnutat.

Maailma on taas opettanut niin paljon. Ehka liikaakin. Suuri mieleni ja viela suurempi tajuntani on kaikessa suurudessaan jo niin suurta, etta se ei voi muuta kuin pienentya. Palata alkuun, olemattomaan, menettaakseen kaiken, jotta voi rakentaa taas uuden ja paremman kaupungin universumiin. Filosofit sita johtavat, mahtavat ajattelijat, jotka osaavat tehda utopiasta totta. Mihin niita poliitikkoja tarvitaankaan?

On liikkeella huhu vallankumouksesta. Moni mieli herailee hiljaa ymmarrykseen ja pieni suuri ihminen on saanut tasta kaikesta tarpeekseen. Kuinka muutenkaan. Vallan ja mahdin rattaat jaytavat alleen kaiken, mika ei suostu olemaan osa siina. Hurja yhteiskunta, kurja ihmiskunta. Voitko sina hyvin, kysyn, kuin ryppyrasvamainoksessa ja jo vastauksen tietavana annan kateesi pamfletin, jossa kerrotaan....

...niin, mita siina kerrotaankaan?