Tanaan herasin taas uudesta kodista. Koti on kaukana Suomesta. Olen loytanyt paikan, jonne haluan pysahtya. Vai haluanko sittenkaan? Haluanko kuitenkin paeta pysahtymista, mika pakottaa kohtaamaan itseni ja todellisuuden, mina kun en viihdy siina todellisuudessa, mika useimmille ihmisille on se ainoa oikea. Itse luomme todellisuuden, eika kukaan voi henkilokohtaista todellisuutta kieltaa. Silti ihmisilla on kova tarve tehda niin. Varsinkin, jos nakee maailmassa jotakin ihmeellista, kaunista, herkkaa, hentoa ja mahdollista, on kanssaelajilla tarve rikkoa tama nakemys. Miksi? Koska ei itse pysty kaiken raadollisuuden lavitse nakemaan viela sita perustavalaatuista sielukkuutta, mika on taysin mahdollista, kun vain haluaa avata mielensa kaikelle. Muuttua. Sita se kai on. Ihminen pelkaa oman kuplansa puhkeamista, itsensa kohtaamista ja sita, ettei olekaan ollut oikeassa. Sehan meista niin monelle on se tarkein asia, oikeassa oleminen. Mita silla sitten saavutetaankaan, kunnioitusta? Valtaa? Status alykkaana ihmisena? Mika oikeasti on tarkeaa elamassa? Minulle se on olla rakastettu. Tehda oikein itseaan kohtaan. Jaksaa uskoa siihen, etta parempi maailma on mahdollinen. Sehan on jo nurkan takana!