Rakastun todella kerran päivässä, sydämeni suloisuus viettää puoleensa kauniita, itsellisiä olentoja, täydellisiä omassa jumaluudessaan ja rakkaustunteiden eritteleminen lähenee mahdotonta tehtävää. On hän, joka on kaikkeus omassa itsessään, enkä kolmeen päivään ole kyennyt vastustamaan sitä suunnatonta sähköä, mikä välillemme syntyy. On toinen, joka ihanuudessaan kiehtoo enemmän kuin sen aamu-usvaisen hetken verran, vaikka jokin yhteydessämme tuntuukin olevan tänään kylmää ja ohutta. On kolmas, jonka kanssa olemme ohittaneet toisemme, tilanteiden vuoksi, mutta jokin aivan pieni elää välillämme, sen selvittämisretkelle lähden ensi viikon aikana. Ennen sitä matkaan mahdollisesti ylvääseen naapurimaahan Belgiaan, ihan vain paetakseni tätä loputonta rakkausleikkiä. Niin, pakenen sen ensimmäisen kanssa, eihän pakomatka olisi mitään ilman asianmukaista seuralaista. Ei varsinkaan, kun matkan taittuminen alkaa kylmällä tienposkiseisomisella.

Sanon itselleni, että en jää kiinni. Että leikkisät tunteeni ovat todellisuudessaan pelkkää kevyttä leijuvaa kauneutta. Todellisuuteni muokkaantuessa odottamattomaksi huomaan, kuinka alkeellinen kaipuu läsnäolevaan ja kiintyvään rakkauteen on taas olemassa, jossakin haamuna hiipii huoneisiini muistuttamaan, miksi olenkaan vapauteni ohjattavana. Kunnioitan sitä, sellaisenaan ja pyydän, että se poistuisi unohdukseen. En tahdo elämäni syklien kulkevan enää selkäni suuntaan, ansaitsen enemmän ymmärryksen ja sen harjoittamisen käytännössä. Siksikö se minut auki repii, se kaikkeus, sanoo, että näkee ja tuntee minusta niin paljon ja vaatii puhumaan ja minä puhun, huudan sitä surua, minkä olen oikeaan jalkaani antanut painua kivuksi saakka. Epätietoisuuden jäljissä ihmettelen, mikä on suuntani tämän jälkeen enkä tunne prosessia omakseni lainkaan. Ehkä se on hänen, minussa heijastuu ja minussa avaa sen kaiken, mikä on ollut totta hänen sanoissaan...hetki sitten. Olen taas siellä, mistä olin jo löytänyt ulos, tahtomattani tahtoen.

Sen rakkaus kiduttaa, itseänsä, minulle se itkee ikävää ja täyttymyksen puuttumista ja minä sanon että anteeksi, vaikka tiedän, etten ole vastuussa hänen tunteistaan. Määrittelemättömyys teki hänet hulluksi ja vapautti minut. Askel lähempänä jotakin todellistumista, sitä toista, ensimmäistä ja ikuista.