Kuinkas kavikaan. Vannomani lupaukset, uskomani elaman suunnat ja kokemani tunteet eivat riittaneet kantamaan sita painoa loppuun saakka, mika oli tahattomasti asetettu eraan suhteen harteille. Se siis alkoi Amsterdamissa seikkailujeni aikana ja se paattyi taalla Intiassa jatkoseikkailujeni myota. Niin vannoutunut monogamian kannattaja kun olinkin, en kyennyt pitamaan sormiani poissa siita kaikesta kauneudesta, mika aiheutti sydamen tykytyksia sen suuremmin yrittamatta. Pettamiseksi tama ihannemies Israelista sita kutsui, sitahan se olikin, yhdella tavalla ilmaistuna, mutta myos paljon muuta. Kasa kasittelemattomyyksia sisallani, jatkuva huonon ja pahan manifestointi, ollako vai eiko olla -asenteen jatkumo, jonka mitta venyi neljaksi kuukaudeksi eli koko mahdottoman kauneuden olemassaolon jatkuvaksi kiusaksi. Nelja kuukautta repivaa rakkautta, sielunviiltoja epavarmuuden vaatteissa ja lopulta pelilauta nimelta Intia. Mina vaan en enaa suostunut laudalle astumaan, sen epavakaa asento oli riittava merkki oman itsen parhaan ajatteluun. Intuitio puhui, ja mina viimein kuuntelin. Niin, ja lakkasin kysymasta, etta onko minulle olemassa sita oikeaa rakkautta. Voitin yleisen uteliaisuuteni. Voitin sen, mita vastaan olen yrittanyt taistella ja minka kontrollin alle olin huomaamattani jaanyt jo kauan sitten - oman itseni kaantopuolen.

Miehen kosto, israelilaisen miehen kosto on aarimmaisen viisas ja voimakas. Sen tarkoituksena on irroittaa oma itse kodistaan, reppia juuret rikki ja syottaa ne kuuta ulvoville susille taysikuun palvontamenona. Alhaisuuksien kattenvaannossa teon rumuus ja lopullinen sisainen tila kohtasivat toisensa ja tajusivat tasapelin. Varmistus viela siita, etta olen todella onneton, hukannut itseni, vasynyt, voimaton ja periksi antanut sisaisille demoneilleni tapahtui israelilaisen saavuttua perassani seuraavaan kaupunkiin. "Miksi", kysyin, "Halusin varmistaa, etta olet kunnossa", se sanoi. Siksiko olemme olemassa, etta voimme satuttaa ja sanoa "anteeksi", olemmeko saavuttaneet niin tunnottoman pisteen ihmisyydessamme, etta olemassaolo on riippuvainen taman armon tunteen syntymisesta?

Naennaisesti annoin anteeksi. Naennaisesti han antoi anteeksi. Mutta se irtipaastaminen omassa ihmeellisyydessaan mustaa polkuani liiaksi yhakin. Totta on, omakohtaisesti koettuna, etta prosessien nopeuttaminen on mahdollista. Oppinen loytamaan ne ajatukset ja tunteet, jotka ovat minusta lahtoisin ja minua varten ja sulkemaan pois ne, joiden syntypera ja olemassaolo on kyseenalaista erinaisten energiavirtojen vinouden vuoksi. Ja antamaan anteeksi, ihan todella. Itsellenikin. Ja montako kertaa olen ajatuksissani ryhtynytkaan vapaan nyrkkeilyn mestariksi, ihan vain hanta varten, montako kertaa olen huutanut tajunnan seitsemalla tasolla, etta vihaan! Ja kun kukaan ei ole syyllinen, se on elama, universumi joka meita toisinaan rankalla kadella opettaa! Hyvaksynta, se siella piilee, jossakin lahella kaukana se kuiskailee, etta eiko olisi jo aika esitella itseni sille?

Elama ei jata yksin. Elama ei antanut minun luovuttaa niille ajatuksille luovuttamisesta. Niin, ja kun lakkasin kysymasta, etta onko minulle sita oikeaa rakkautta, omaa turhautumistani sisaanhengittaen ja ulos niita kaikkia suhteita tapasin taas ihmisen. Ihminen. Niita tapaan alati. Kenenkaan kanssa aiemmin vain en ole osannut antautua, luottaa ja antaa itseni hajonneena toisen hoitaviin kasiin. Kaunis pirstaloituminen oli ensinykaisy tahan ihan oikeaan todellisuuteen. Sisaisten planeettojen valheet olivat kasvaneet niin sietamattoman suuriksi, etten enaa ollut olemassa niiden ulkopuolella. Opettelen yha, tuota olemista, se on sietamattoman kevytta ja kauas matkanneena niin kovin vaativaa. Opettelen elamaan, itsenani, kaiken kahdenkymmenenkahdeksan vuoden jalkeen viimein aaneni kuuluu jonnekin - itselleni.

Ja se ihminen, se toinen ihminen, joka valkoisella valolla taytti jokaisen sisaisen kaytavani, nukkuu tuossa vieressa liian monetta tuntia, nostaa valilla paatansa ja yrittaa uniensa lomasta sanoa jotakin jarkevaa tahan maailmaan liittyen. Eika onnistu, tietenkaan, ja rakastavalla leikilla on taas uusi alku.