En olisi uskaltanut arvata, että luopuminen on näin lujaa ja totta. Että minäkin joudun joskus luopumaan, odottamaan sen tapahtumista ja kokea tunteita, joiden vieraus ei hämmästytä läheskään niin paljon kuin niiden suuruus. Tunnekokemukset karttuvat jälleen, vaikka luulin, että ne kaikki olennaisimmat ja raskaimmat jo ovat tapahtuneet. Elämä tapahtuu aina. Elämä ei pysähdy, jäädy, vaan jatkuu aina, niin loputtomiin, mitä emme voi koskaan kuvitella. Äärettömyys on elämän rakastettu. Toinen tarjoaa sen, mitä on, toinen mahdollistaa kaiken jatkuvuuden. Minkä muodon olemassaolo saa tänään, huomenna tai tuhannen vuoden päästä, on näistä rakastavaisista kiinni. Kontrolloimaton maailma luulee olevansa kaiken alku, keskipiste ja loppu, vaikka se onkin vain elämän ja äärettömyyden väline tulla taas todeksi, olla yhtä.

Luovuin tänään pienestä olennosta, naukuvasta viiksisuusta, joka kuitenkaan ei suostu lähtemään. Seuraavan kerran, kun häntä yritetään viedä, en ole täällä näkemässä ja kokemassa luopumisen problemaattista muotoa, vaan kaukana poissa rakentamassa yhtäkkistä unelmaa. Minä, kehnosti ruotsia puhuva olento päädyn juuri siihen maahan, minne en koskaan ole kuvitellut päätyväni. Ja se unelma: juuri minun näköiseni ja henkiseni pieni suloinen putiikki, mikä hengittää tähtiä, sateenkaaria ja rauhaa jokaiseen, joka sen ovista sattuu sisään astumaan. Elämä kuljettaa, aavistuksenikaan eivät nykyään yllä tavoittamaan sitä, kuinka ja mitä kaikkea tarjottimella eteeni voidaankaan tuoda. Onnellisuus on silti pientä, toistaiseksi, sillä rakkaus ei suostu ymmärtämään ja näkemään tätä kaikkea minun silmieni kautta. Julma kaupunkilaisnainenko minusta on tullut, vai järkeväkö vain, kun asetan itseni omassa elämässäni ensimmäiselle sijalle näkyvässä tärkeysjärjestyksessä. Olen teidänkin palvelijanne, mutta antakaa minun ensin olla itselleni kuningatar.

Menen, tulen näkemään ja kokemaan ja toivottavasti myös opin jotakin suurta ja ihmeellistä, jotta palatessani muutaman viikon kuluttua voin taas koskettaa maailmaa eri tavalla, pehmeämmin ja viehkeämmin, ymmärtäväisempänä ja sydämeni enemmän todeksi myöntäneenä. Enhän ilman teitä olla voisi, rakkaani ja rakastettuni, siksi sininen sieluni on teille tämän yön, kohdatkaamme taas tässä, missä olemme aina yhdessä olleetkin. Maailmassa, elämässä, äärettömyydessä.