Luonnon tapa hoitaa elämä järjestykseen nostattaa kunnioitustani sitä suurempaa henkistä olemassaoloa kohtaan. Säästyin paljolta, ja olisin säästynyt vielä suuremmalta ja enemmältä, jos ajattelisin ennen ajattelemattomuuttani. Sellainen nyt vain olen, omassa nahkassani, siinä, joka nauttii suunnattomasti sanallisesta esileikistä yhden illan tuttavuuden kanssa. Ja sitä seuranneestakin, tietysti, kiusoittelevuudesta omassa sarkastisessa mahdottomuudessaan...vaan siitä hetkestä en tule nauttimaan, kun joudun kohtaamaan Mr Määrittelemättömän suhteen hedonistisen luonteeni paljastuksen hetkenä. Niin, joudun, joudunko todella, tämä epämääräisyys omassa kauneudessaan on luotunut mahdottomaksi, eikä sen ympärillä enää tanssi vapaus paljain jaloin, ei, ketjut sen nilkassa kalisevat. En ole pyytänyt syyllisyyttä astumaan avoimeen mieleeni, eikä sen siellä pitäisi ollakaan, kaikkien suhteellisten lakien mukaan, vaan silti tunnen olevani ja tekeväni väärää. Mittaanko taas itseäni sen toisen ajatusmaailman mukaisesti ja unohdan, että itse sallisin?

Aikaa siitä on kulunut, enemmän kuin sadan kellonympärilyömän, kun olen viimeksi ollut öitäni unetta sydämeni huutojen vuoksi. Ei vieläkään kukaan kaunis ja täydellinen verhoa aamujani levottomuudella ja iltojani ylimääräisillä sydämenlyönneillä, vaikka eräs tuntematon tummuus ajatuksiini onkin laskeutumassa. Kohtalo on muinainen tapa ilmaista tarkoituksien ehdottomuutta, siihen ehdottomuuteen elämässäni luotan. Se tuonee samaan huoneeseen sen tummuudenkin, jos maailman tahto näin kuiskailee. Jos ei, en pety, sillä tiedän olemassaolon tavan antaa tarvitsevalle kaikkeuden. Aikanaan.

Synnin kaupunki huutaa tänä yönä psykedeliaansa, sen kutsuun tanssiva kansa vastaa hymyilevin kasvoin...

...ja ehkä jotkut kaksi onnellista loputtoman elämän lähdettä löytävät taas toisensa.