Juureni olen katkaissut, kauan aikaa sitten ja nyt ne ovat palanneet oisin itsestaan muistuttamaan, valuvat uniini varjoista ja saavat aamuisin koti-ikavoimaan. Rikottu mieleni ei ole vielakaan oppinut minua kuuntelemaan, silla on oma tahto ja paamaarana valloittaa maailma. Kyllastyttaa nama taistelut, kyllastyttaa kovin; minun tahtoni on istua tassa, paperikruunu paassa ja kirjoitaa ja mieli, se vasyy heti valittomasti, jos se ei ole ohjissa ja sanoo, ettei nyt ole sopiva hetki. Mieli ei pida hetkia yleensa koskaan sopivina, sille ei ole tarkeata, etta mina saan olla ja tehda tahtoani ja nauttia, sen suurin tarve on manipuloida, kontrolloida ja tehda elamasta ego. Siksi se meditoimaan tahtoo, luostariin, kyllastynyt itsekin itseensa ja loputtomaan tarpeeseensa juosta, lentaa ja uida kaikessa, mista voi rakentaa mahdottomuuksia, hankaluuksia ja haastavuuksia. Minakin siihen olen kyllastynyt, mina, joka itseaan loytaa kuonan alta ja antautuu olemaan tylsyydessa typera.

Rakkauskamppailuiden kyllastyttamana pakenen ja unohdan, etta minua rakastetaan. Hengittaa alan, jalleen, ja kaipaan kauas pois taalta ja naista, muistan, etta joskus olen ottanut tunteja paivassa ihan vain itselleni ja huomaan, etta nyt niita ei ole ollut viikkoihin. Hulluutta moinen, elaman yhdistely, samasieluisuus, missa se jattaa tilaa lauluilleni, joita vain kuu kannel kainalossaan on kuullut? Missa sina loput ja mina alan, sellaisenaan, ottaisitko minut vastaan, jos nakisit sen piilotetun alastomuuden luitani myoden, ottaisitko ja rakastaisit samalla tavalla kuin olet rakastanut sita naista, jota minuksi luulit?

Oman tietamattomyyteni ahdingossa ajaudun sisasielumaisemasta toiseen, loputtomasti astraalimatkaan paivaunelmien antitaivaassa ja ihmettelen, enko jo voisi olla maan pinnalla, sinne sentaan kuulun? Uskallanko hypata tuntemattomaan manifestiin ja luottaa siihen, etta sen viela kirjoittamaton viimeinen sivu on hyva minulle ja sille toiselle ja etta se on oikein ja kaikista oikeista eniten oikea? Enka edes tahdo tietaa - jos elama tarjoaa tuntemattomuutta loputtomien enteiden sijaan, annetaan sen sellaisena pysyakin. Kerrankin rakastan jotakin muuta kuin manifestia. Jos rakastan.