Ollakko todellisuudessa vai eiko olla, pohdinta on paattynyt ja keinot maadoittaa itsensa tahan hetkeen, tahan fyysiseen todellisuuteen ja elamaan tata rakkautta, ovat loytyneet, hyvaksytyt ja sisaistamisprosessi on varsin miellyttavasti kaynnissa. Luulin tietavani kaiken, kaikkeuden ja ne kaikkeudet sen ulkopuoleltakin, mutta rankalla kadella psyykkisesti vakivalloin opetettiin, etta jokin sisaisessa rakennelmassani ei toimi, olinhan enimmakseen onneton. Tiedostamattani. Ennen tata tapahtumaa, tata sisaista shokkia joka aiheutettiin toiminimella tuleva aviopuoliso, olin periaatteellisesti paattanyt, etta en ryhdy tavoittelemaan onnellisuutta, silla siina kilpajuoksussa on aina ja ikuisesti se mahdollisuus, ettei vaaka paina positiivista kohti. Ajattelin, etta onnellisuuden ollessa kaukana lahelta antautuu helpommin ikavaan ja suruun kun se toive ja haave keltaisesta olosta ei toteudukaan odotuksien mukaan. Ensin luovutaan ajatusrakennelmista, mitka estavat positiivista, hyvaa, kaunista, puhdasta ja sita, mika tekee pallontallaamisen sen arvoiseksi. Sen jalkeen hyvaksytaan, etta onnellisuus on mahdollista ja yksi tapa reagoida energiakenttaan ymparillamme seka paatos, tietoinen paatos ja sallimus, etta sen ansaitsee. Hitaasti nousin kokemaan olevani ihminen, elava, ihan kokonaan ja taysin elava ja tietoinen itsestani ja siita, etten ansaitse huonoa tai pahaa enaa keneltakaan, minun aikani tulla lyodyksi on paattynyt. Universumi sen naytti, tuon intialaisrakkaani kautta, mita olen ja saan olla, eika tarvitse itseani liittaa tuhoisiin kohtaloihin ymparillani, saatika vyorya rinnetta heidan mukanaan. Pikkukaupungin alamaailman enkeli paatti vaihtaa uraa itsensa riistamisesta muiden vuoksi itsensa arvostamiseen aina niin korkealle, kun vaan yltaa. Auringossa kateni lammitan, pilven paalla mantraan ja ihmettelen pienessa olemusytimessani maailmaa, ihmista ja sen luojaa, itseani ja sita, etta kuinka manifestointi todella toimii, miksi ja kehen se vaikuttaa ja voiko toisen toiveiden tai negaatioiden yli manifestoida. Ja olenko mina manifestoitu universumin vai hanen toimesta.

Ongelmaton rakkauteni ei ole, jalleen kerran. Poikamiehesta on tulossa aviomies, hitusen salaa ja huomaamattomasti, kunnes avioitumisaikeet julkaistaan paikallislehdessa. Pelkona vihainen isa ja suku. Voiko sielun elamaa ja kulkua estaa vanhojen perinteiden tai yhteiskunnallisten oletusvelvoitteiden vuoksi? Kaikilla syntyneilla yksiloilla on vapaa valinta. Sen ymmartaminen jakaa ihmiskunnan niihin, jotka toteuttavat itsen ja niihin, jotka toteuttavat itsen jonkun toisen kokonaisuuden tai yksilon toiveiden mukaisesti. Vapaus valinnassa lienee se ainoa keino, joka ohjaa ihmista kohti onnellisuutta, oman tahdon toteuttaminen, olkoonkin se vastoin muiden odotuksia, on elamassa yksi aarimmaisyys tarkeydessaan. Ihmisen voima hyvaksya sielun kummallisetkin polkuset lienee yksi niista tekijoista, jotka jakavat ihmiskuntaa itseaan ja yhteiskuntaa noudattaviin. Piiskaava valtakoneisto syo yksilon omiin rattaisiinsa ja onnellisuus on desing-muovia. En tuomitse, valitsen vain toisin. Ja se toinen valitsee toisin kanssani painostuksista huolimatta. Ja rakastetaan, rastoinemme, etta maailma olisi ja tulisi paremmaksi ja vapaus, se sisainen tila, paikka, kaunein mahdollinen huone temppelissamme olisi auki itsen hengittaa puhdasta ilmaa ja satojen kielien aakkosia, etta se kaikki tulisi olemaan yksi ja yhta. Unelmoi energia, manifestoi unelmiaan se, rakentaa elamaksi partikkelit. Mutta vain silloin kun rakastaa. Muuten maailma tuntuu aina olevan jokseenkin vino.